maanantai 16. marraskuuta 2009

Margaret Atwood: Penelopeia - Oryx ja Crake

Viimeaikojen lukukokemuksiini on kuulunut kaksi hyvin erilaista Margaret Atwoodin kirjaa. Kumpikin oli kiinnostava, mutta kumpikaan ei päässyt lempikirjojeni joukkoon. Mutta sellaisia Atwoodin kirjat taitavat olla: mielenkiintoisia, erikoisia, eivät kuitenkaan mitään miellyttäviä lukuromaaneja. Atwood haluaakin luultavasti herättää keskustelua erilaisista epäkohdista, eikä niinkään tulla tunnetuksi hyvänä romaanikirjailijana.

Penelopeia on nopealukuinen ja hauskahko kirjoitus siitä, miltä Homeroksen kuuluisa Odysseia kuulostaisi, jos se olisi kerrottu Odysseuksen vaimon Penelopen näkökulmasta. Kun Odysseus palasi kotiin pitkältä retkeltään, kotona odotti joukko hänen vaimonsa kosijoita – ja vaimon kaksitoista palvelusneitoa hirtettiin. Miksi? Mikä oli totuus tapahtumista, mitä Penelope tiesi tai ei tiennyt mm. kosijoista ja palvelusneidoista?

Kirja yhdistää eri aikausien kirjoitustraditioita ja ilmiöitä. Sen voi lukea ilman Odysseus-tietämystä, mutta tietämys auttaa, samoin em. kirjoitustraditioiden tuntemus. Tuntui, että Atwood oli halunnut kyseenalaista sitä, ettei kaikki ole aina sitä, miltä se näyttää, ja kertoa, että passiiviset ja heikot naiset voivat olla oikeasti aktiivisia ja vahvoja. Kirjoitustyyli oli kepeä, jotenkin kieli poskessa kirjoitettu. Tämän kirjan innoittamana muuten lainasin antiikin jumaltaruja parodioivan teoksen Huonosti käyttäytyvät jumalat, mutta se vasta kieli poskessa kirjoitetulta tuntuukin. Taitaa jäädä kesken.

Atwoodin Oryx ja Crake taas vie aivan erilaiseen maailmaan, tulevaisuuteen. Aikana, jolloin geeniteknologiasta puhutaan tuon tuosta ja hetkenä, jolloin itsekin sairastan oletettavasti sikainfluenssaa, oli vähän ahdistavaa lukea siitä, mihin geenimanipulointi voi kuvitteellisesti johtaa. Oryxissa ja Crakessa on eletty ensin maailmassa, jossa on mm. kasvatettu iljettäviä kanan ”irto-osia” ruoaksi ja sitten koettu suuri kato, kun vaarallinen epidemia on päässyt laboratoriosta väärälle tielle; myös mm. ilmastonmuutos on tuhonnut maapalloa. Tarinan kertoo Lumimies, joka oli ihmisten maailmassa tavallinen koulupoika ja opiskelija Jimmy, mutta josta tulee maailman ainoa normaali, ”vanhanaikainen” ihminen. Kirja ei ollut niin scifiä kuin pelkäsin, eikä edes vaikealukuinen, mutta aika hidas ja ahdistava silti, oikeastaan epämiellyttävä. Kirjan hieman epäselvä loppu jätti tarinaan hieman toivoa, mutta muuten kertomus oli jokseensakin toivoton.

Tekstinäytteet:

Penelopeia:
Tässä vaiheessa minun täytynee puuttua moninaisiin ilkeämielisiin juoruihin, joita minusta on kiertänyt viimeksi kuluneet kaksi-kolmetuhatta vuotta. Ne tarinat ovat täyttä puppua. - - Jotkut esimerkiksi väittävät, että minä makasin Amfinomoksen kanssa, joka oli kosijoista kohteliain. - - Pitänee myös paikkansa, että minä rohkaisin kosijoita ja annoin eräille salaisia lupauksia, mutta se oli pelkkää taktikointia. Tätä taktiikkaa minä käytin hyväkseni muun muassa nyhtääkseni kosijoilta kalliita lahjoja – mitätön palkka kaikesta mitä miehet olivat syöneet ja haaskanneet – ja tahtoisin muistuttaa, että Odysseus itse näki ja hyväksyi toimeni.

Oryx ja Crake:
BioYhtymän muurien ja porttien ja valonheittimien ulkopuolella elämä oli arvaamatonta. Sisäpuolella se oli samanlaista kuin Jimmyn isän lapsuudessa, ennen kuin tilanne muuttui vakavaksi, tai niin Jimmyn isä ainakin sanoi. Jimmyn äiti väitti, että Piiri oli kuin huvipuisto, ettei entisiä aikoja saanut enää takaisin, mutta Jimmyn isä kysyi: miksi mollata? Täällä saattoi sentään liikkua pelkäämättä, vai mitä? Ajella polkupyörällä, istuskella katukahvilassa, ostaa jäätelötötterön? Jimmy tiesi, että isä oli oikeassa, sillä hän oli itse tehnyt tätä kaikkea.
Silti TurPon miehet – ne joista isä sanoi meidän pojat – joutuivat jatkuvasti olemaan valppaina. Kun pelissä oli niin paljon, ei voinut tietää mitä vastapuoli saattaisi keksiä. - - Oli muita yhtiöitä, muita maita, useita lahkoja ja siipiä ja juonittelijoita. Liikkellä oli liikaa rautaa, Jimmyn isä sanoi. Liikaa rautaa, liikaa softaa, liikaa vihamielisiä eliöitä, liikaa kaikenlaisia aseita.

Margaret Atwood: Penelopeia. Tammi, 2005.
Margaret Atwood: Oryx ja Crake. Otava, 2004.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti