lauantai 14. marraskuuta 2009

Imperiumin perilliset


Kun lähdin lokakuisilta Helsingin kirjamessuilta, minulla oli koko ajan sellainen olo, että olen unohtanut jotain. Sitten välähti: Imperiumin perilliset! Olin vakaasti päättänyt hankkia Avain-kustantamon Café Voltaire -sarjan kakkososan, mutta messuilla se unohtui.

Onneksi olen nyt paikannut asian ja käynyt Akateemisessa. Café Voltaire -sarjassa kerrotaan yleistajuisesti eri maiden nykykirjallisuudesta, ja Imperiumin perilliset vie brittiläisen kirjallisuuden ja kulttuurin maailmaan.

En ole vielä lukenut kirjaa kunnolla, mutta hyvältä vaikuttaa. Ihastuin jo sarjan ensimmäisen osan, Ranskan nykykirjallisuudesta kertovan Tarinoiden paluun, kohdalla sarjan ideaan. Kirjoissa on esseitä kohdemaan kirjailijoista. Esseisteillä on enemmän tai vähemmän kirjallinen tausta, ja he lähestyvät tutkittaviaan hauskan erityyppisesti: joku joku tieteellisen objektiivisesti, toinen myös omakohtaisesti. Kaikkia esseitä yhdistää kuitenkin sellainen selkokielisyys, että ne voi lukea, vaikkei olisi opiskellut kirjallisuutta eikä tuntisi alaa terminologiaa ja metodeja.

Kesällä löysin Tarinoiden paluusta hurjasti lukuvinkkejä. Imperiumin perillisten kohdallakin näin käynee, sillä kirjassa esitellään minulle ihan tuntemattomiakin kirjailijoita. Toistaiseksi en ole kuitenkaan tutustunut näihin esseisiin, vaan olen lukenut pätkiä esim. Doris Lessingin, Zadie Smithin, Helen Fieldingin ja Nick Hornbyn tuotantoa esittelevistä kirjoituksista. Minusta on hauskaa, että kirjassa kerrotaan muistakin kuin ”vakavista klassikoista”, kun kuitenkin Bridget Jonesia on myyty varmasti useaa ”hienoa, oikeaa kirjaa” enemmän. Lisäksi on kiinnostavaa lukea tieteellistä tekstiä populaari-ilmiöistä. Erityisesti odotan J. K. Rowling -esseen lukemista. En ole nimittäin saanut luettua kuin puoli Harry Potteria, mutta Potterit kiinnostavat minua ilmiönä. Olen vähän kade nykynuorille, kun he voivat fanittaa yhdessä tiettyjä kirjoja ja kirjailijoita. Minun teini-iässäni fanitettiin vain Dingoa.

Kirjallisen tuotannon ohella kirjoista saa käsityksen eri kirjailijoiden elämäntarinoista. Sekin on aina mielenkiintoista, ja tällaisia kirjoja saisikin olla minusta mieluusti enemmänkin. Koska joka kirjaa ei ehdi lukea eikä kaikkiin asioihin paneutua, tällaiset helpot ja mukavat mutta kuitenkin kunnolliset kirjat toimivat hyvänä työvälineenä, joiden avulla voi tutustua kirjoihin ja kirjailijoihin.

Päivi Kosonen, Päivi Mäkirinta, Eila Rantonen (toim.): Imperiumin perilliset – Esseitä brittiläisestä nykykirjallisuudesta. Avain, 2009.

2 kommenttia:

  1. Hei Jenni, löysin tämän googlella kun postasin itse samasta kirjasta. Olet kirjoittanut tosi kivasti, minäkin ihastuin tähän kirjaan/koko kirjasarjan ideaan: yleistajuisuuteen, erilaisiin näkökulmiin, uusiin lukuvinkkeihin...

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Minäkin juuri huomasin, että sinä olit lukenut tämän kirjan ja ilahduin suuresti. :) Café Voltaire on mitä ihastuttavin kirjasarja, sekä ulkoasultaan että sisällöltäään. Hyvä että nostit tämän kirjan esille, pitäisi itsekin taas lukea sitä. Ja toivotaan, että joku tarttuu kirjaan sinun juttusi innostamana!

    VastaaPoista