perjantai 10. huhtikuuta 2009

Peter Hoeg: Nainen ja apina

Viime viikon erikoisin lukukokemus oli ehdottomasti tanskalaisen Peter Hoegin Nainen ja apina. Se kertoo tanskalaisesta, Lontoossa asuvasta ja alkoholisoituneesta eläintarhan johtajan vaimosta Madelenesta ja Erasmuksesta, salakuljetetusta simpanssista – tai ainakin jonkinlaisesta ihmisapinasta.

Mielikuvituksellinen ja hyvin sujuvasti kirjoitettu tarina kertoo, kuinka Madelene päättää vapauttaa Erasmuksen Madelenen miehen tutkimuksista ja pakenee sen kanssa Pohjois-Englantilaiseen eläinpuistoon. Aiemminkin ihmismäisiä piirteitä esittänyt Erasmus oppii puistossa vietetyn kesän aikana puhumaan englantia ja siitä tulee myös Madelenen rakastettu. Lopuksi Madelene ja Erasmus palaavat Lontooseen, uuden eläintarhan avajaistilaisuuteen. Siellä tapahtuu jotain, jonka jälkeen koko Englanti on kaaostilassa eikä koskaan palaa enää vanhaan turvalliseen elämänmalliinsa (ärsyttävästi muotoiltu, mutta en viitsi paljastaa koko juonta).

Kirjan etuliepeessä sanotaan, että kyseessä on aikuisten tiedesatu, filosofinen traktaatti, eläinten oikeuksia puolustava ja inhimillistä sivilisaatiota kritisoiva pamfletti sekä rakkauskertomus. Olen samaa mieltä, teos oli kaikkea tätä. Se oli epäuskottava ja osin ällöttävä, mutta ehdottoman mieleen jäävä ja ajatuksia herättävä. Rakkauskertomus oli tässä se ällötysosio, mutta eläinten oikeuksien puolustus päällimmäisin taso, ainakin minun mielestäni. Eläintarhat ovat aina olleet mielestäni ristiriitaisia paikkoja, ja tämän teoksen jälkeen ne ovat ainakin. Mitä kaikkea niiden kulissien takana tapahtuu, entä muualla? Kuinka paha ihminen on eläimille – ja mitä eroa ihmisillä ja eläimillä lopulta on?

Kannattaa tutustua, jos haluat lukea nopealukuisen seikkailukertomuksen, jossa on kuitenkin paljon ajatuksia ja sanomaa. Jos tämäntyyppinen kirjallisuus kiinnostaa, lue myös Johanna Sinisalon hieno peikkotarina Ennen päivänlaskua ei voi. Itse ryhdyin heti tämän jälkeen lukemaan Peter Hoegin Rajatapauksia. Olin jo ennen Naista ja apinaa ollut aikeissa lukea uudelleen pari kirjahyllystäni löytyvää Hoegia, ja tämä kirja vauhditti suunnitelmaa.

Tekstinäyte:
Madelene sulki silmänsä ja veti syvään henkeä.
- Millä nimellä te kutsutte itseänne? kysyi hän. – Sillä ette kai sano itseänne ”apinoiksi”?
Apina mietti, se yritti turhaan verrata kahta yhteismitatonta kielimaailmaa ja löysi lopulta kelvollisen kompromissin.
- ”Ihminen”, sanoi se. – Me sanomme meitä ”ihmisiksi”.
- Entä me? Miksi te meitä sanotte?
- ”Eläin”, sanoi apina. – Me sanomme teitä ”eläimiksi”.

Peter Hoeg: Nainen ja apina. Tammi, 1996.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti